Joulutarina: Leon kolme joulutoivetta
Joulu koittaa pian! Nyt on mainio aika ottaa mukava asento, keittää höyryävä kupillinen glögiä tai mehua ja nauttia Xploran vuotuisesta joulusadusta. Xplora ylpeänä esittää: Leon kolme joulutoivetta –– Joulutarina kaikille lapsille.
Aatonaatto on kirpeä ja luminen, ja Leon kotona on kaikki kuten pitää. Televisiosta tulee lastenohjelmia, Isä kaulitsee piparitaikinaa ja perheen koira Pelle jyrsii luutaa omalla pedillään.
Tästä huolimatta Leon huomio on kiinnittynyt vain yhteen asiaan: joulukuusen alle, tuttujen ja moneen kertaa tarkastettujen lahjapakettien joukkoon, on ilmestynyt uusi, himmeästi hehkuva paketti.
”Iskä, mikä tuo on?” Leo kysyy.
”Mikä, kulta?”
”Tuo tuolla?”
Isä vilkaisee Leon osoittamaan suuntaan ja pyyhkäisee jauhoisella kädellä otsaansa, johon jää paljonpuhuva rantu. ”Joulukuusiko?”
”Ei, kun tuo paketti, katso!”
Mutta isä on jo kääntynyt takaisin piparitaikinan kimppuun. Tyyppillistä aikuisten touhua, Leo jupisee, ja päättää tarkistaa tilanteen itse.
Paketti todella on erilainen kuin kaikki muut paketit. Sen on kääritty siistiin, kimaltavaan paperiin ja sen päällä on muhkea rusetti, mutta kaikkein erityisimmän siitä tekee kultainen hohde ja himmeä kilinä, jonka saattaa kuulla vain painaessaan korvan tiukasti paketin kylkeä vasten.
”Hei isä, avaan yhden paketeista,” Leo ilmoittaa.
Isä hyräilee itsekseen piparkakkumuotti kädessä ja heiluttaa lanteitaan radiosta kuuluvan joululaulun tahtiin, eikä vaikuta kuulevan mitään.
Tietenkin Leo, kuten kaikki kiltit lapset ympäri maailmaa, tietää aivan yhtä hyvin, ettei paketteja kuulu avata omin päin tai varsinkaan ennen jouluaattoa. Tämä paketti on kuitenkin niin houkutteleva, niin käsittämättömän ihmeellinen, ettei Leo yksinkertaisesti voi vastustaa kiusausta. Varovasti hän ujuttaa sormensa käärepaperin saumaan ja repäisee paketin auki.
Sen sisällä oli tavallinen joulukulkunen. Iso toki, ja mainion kultainen, mutta ei muuten erityisen poikkeava. Leo tuijotti kulkusta pettyneenä. Hän oli todella odottanut jotakin ihmeellistä, ehkä muinaista rubiinia tai merirosvojen aarretta tai valomiekkaa. Miksi paketti sitten oli hehkunut sillä tavalla?
Leo on laittamasta kulkusta takaisin pakettiin, kun hän huomaa pakettiin liitetyn kortin.
“Tämä taikakulkunen täyttää kolme joulutoivetta. Käytä sitä viisaasti.”
Taikukulkunen? Ei kai sentään.
Leo ei vaivaudu kysymään isältä, onko taikakulkusia olemassa, sillä hän tietää vastauksen aivan hyvin itse. Tietenkään ei ole. Porot eivät osaa lentää, joulutontut eivät asu Korvatunturilla ja kulkuset ovat vain vanhanaikaisia koristeita. Siltikin – tällaisisa asioissa ei sovi olla liian hätäinen.
”Toivon, että merirosvojen aarre ilmestyy tähän kuusen alle nyt ja paikalla!” Leo kuiskaa kulkuselle, niin hiljaa, että isä ei kuule, mutta niin kovaa, että kulkunen kuulee varmasti.
Sitten hän odottaa. Mitään ei tapahdu.
”Leo”, isän ääni kuuluu keittiöstä, ”haluatko syödä piparkakkutaikinan jämät?”
Leo, kuten kaikki kiltit lapset ympäri maailmaa, tietää, että tähän kysymykseen on syytä vastata myöntävästi. Niinpä hän työntää kulkusen nopeasti taskuunsa ja kiirehti keittiöön, jossa ensimmäiset piparit jo levittivät huumaavaa tuoksuaan.
*
Jääkiekkopeleistä on sovittu jo aikaa sitten, mutta se ei tarkoita, että Leo olisi ollut yhtään sen iloisempi asiasta. Hän ei ole kauhean hyvä luistelemaan, eikä mailan lisääminen horjuvaan yhtälöön auta asiaa. Silti, jokavuotisiin naapuruston jääkiekkopeleihin osallistuminen kuuluu jouluun samalla tavalla kuin manteli puuroon. Järjestyskin on sama vuodesta toiseen: ensin pelaavat aikuiset ja sitten lapset, ja lopuksi juodaan yhdessä kaakaota.
Aikuisten aloittaessa lapset istuvat päästä varpaisiin topattuna vaihtopenkillä. Leon mielestä on hassua nähdä tuttujen äitien kiitävän jäällä hurja voitontahto katseessaan, ja naapuruston leppoisten isien kiistelevän naama punaisena siitä, onko tilanne paitsio vai ei.
Liian pian koittaa lasten pelien vuoro. Leon isä, joka on ehdottomasti ollut yksi punakasvoisista, kiistelevistä isistä, tulee kiristämään Leon hokkarin nauhat.
”Tärkeintä on tietenkin pitää hauskaa”, isä sanoo. Se sai toisen isän virnistämään ja sanomaan, että sitä sinä Kai todentotta teit, ja sitten kaikki isät ympärillä nauroivat.
”Teidän rökittämisenne on aina hauskaa”, isä toteaa kuitenkin tyynesti kliksauttaessaan Leon kypärän paikoilleen. Sitten, kun muut lapset jo siirtyivät jäälle, isä kumartuu ihan lähelle Leon korvaa ja kuiskasi: ”Rökitä sinäkin.”
Leo yrittääkin, yrittää toden teolla. Siinä vaiheessa, kun peli tulee 8-0 vastustajajoukkueelle kaikki äidit ja isät ovat jo kyllästyneet huutelemaan ohjeita kentän laidalta, ja Leon tekisi mieli jättää peli siihen.
”Olisinpa tosi, tosi hyvä jääkiekossa ja luistelussa”, hän miettii ja vaihtaa suuntaa jäällä. Taskusta kuuluu vaimea kilinä. ”Voisinpa suorastaan lentää jäällä.”
Kilinä voimistuu, ja Leo muistaa laittaneensa taskuunsa paketista löytyneen kulkusen. Hän kaivaa sen esiin ja tarkastelee sitä kämmenellään. Yhtäkkiä siitä sinkoaa taivaalle kimaltavia tähtiä. Leo tuntee kauhukseen hokkarien terien nousevan jään pinnalta. Hän lentää – ihan totta lentää!
Muut lapset ja aikuiset pysähtyvät tuijottamaan. Leo puristaa mailaa kuin henkensä kaupalla ja vilkuilee järkyttyneenä alas. Kulkunen leijailee hänen vieressään taikaa tihkuen.
Sitten hän muistaa paketista löytyneen lapun. Kolme joulutoivetta. Oliko kulkunen oikeasti toiveita toteuttava taikakulkunen?
Hän potkaisee varovasti ilmaa, aivan kuin yrittäisi luistella, ja singahtaa vauhdilla eteenpäin. Ilmassa lentäminen ei olekaan yhtään vaikeaa, vaan oikeastaan aika metkaa.
”Mitä minä toivonkaan?” hän muistelee. ”Että voisin lentää jäällä ja olla hyvä jääkiekossa? No, täältä pesee!”
Sitten alkaa tapahtua. Leo on voittamaton, eikä kukaan mahda mitään, kun hän harhautaa, luistelee ja laukoo muiden päiden yläpuolelta. Vanhempien suut ovat loksahtaneet auki.
”Mitä sinä tuon teet?” tivaa Kaisa.
”En tiedä”, Leo nauraa ja tekee kuperkeikan ilmassa ennen kuin laukoo viimeisen maalin, joka tasoittaa tilanteen 8-8.
Pelin loppuessa myös kulkusen taika haihtuu, ja Leo joutuu palaamaan maan pinnalle. Hämmentyneet ja järkyttyneet äidit ja isät tulevat pikaisen palaverin jälkeen tulokseen, että pakkanen on varmaankin luonut optisen illuusion, jonka takia jotkut lapsista näyttivät olevan irti maanpinnasta. Eihän kukaan lapsista voinut oikeasti lentää, he toistelevat toisilleen ja nyökyttelevät.
”Ehkä tämän saman illuusion takia on alettu puhua joulupukin lentävistä poroista”, arvelee Jaakon isä, joka on insinööri, eikä pelkää kertoa sitä. Muut vanhemmat myöntelevät helpottuneena. Siitä tässä täytyy olla kyse, jonkinlaisesta pakkasilluusiosta.
Mutta muut lapset tuijottavat Leoa epäileväisesti.
”Kerro nyt, mistä on kyse”, vaatii Jonas.
”Ei kukaan pysty noin vain lentämään”, ilmoittaa Liisa, joka yleensä on oikeassa tällaisissa asioissa.
Mutta Leo vain myhäilee itsekseen ja työntää taikakulkusen syvälle taskuunsa. Tätä salaisuutta hän ei jaa kenellekään – ei ennen kuin kaikki kolme toivetta on täytetty.
Kotimatkalla isä on niin vakuuttunut nähneensä yksinkertaisesti harhoja vaihtopenkillä, että Leo saa pohtia rauhassa juuri tapahtunutta.
He ohittavat joululeipomon, jonka ikkunassa on herkullisia, valtavan kokoisia vaaleanpunaisia kuppikakkuja. Leon vatsa kurisee, sillä pelaamisesta ja fysiikan lakien rikkomisesta seuraa yleensä auttamatta nälkä. Varoen hän kaivaa taskustaan kulkusen ja helistää sitä hieman nyrkkinsä sisällä. ”Toivon, että saisin syödä niin monta vaaleanpunaista leivosta kuin vain jaksan.”
Taikakulkunen hehkuu ja helisee, ja Leo pidättelee hengitystään jännittyneenä. Yhtäkkiä isä sanoo: ”Meidänhän piti käydä leipomossa hakemassa joululeipää! Tule Leo, piipahdetaan nopeasti.”
Herkullinen tuoksu hulmahtaa kasvoille heti, kun ovi aukeaa. Tarjoilija tiskin takana tuijottaa heitä ihastuneena. ”Mikä sattuma!” hän huudahtaa ja osoittaa Leoa. ”Sinä olet päivän sadas asiakas, ja se tarkoittaa loputtomia kuppikakkuja nuorelle herralle.”
”Jaa”, isä sanoo ja näyttää vähän kateelliselta. ”Ei kai siinä sitten.”
Leo istuu tyytyväisenä pienen puisen pöydän ääreen, jonne tarjoilija alkaa kärrätä vaaleanpunaisia leivoksia yksi toisensa perään. Välillä hän nuolee ensiksi kuorrutteen, välillä upottaa suoraan hampaaseen pehmeään kakkuun. Sokeri narskuu hampaissa ja nostaa mielialaa. Hän lopettaa syömisen vasta, kun huono olo iskee.
”No, saitko tarpeeksesi?” Isä odottaa häntä ovella joululimppu kainalossa.
”Kyllä vain.” Ennen kuin he poistuvat leipomosta, Leo kiittää tarjoilijaa ja varmistaa, että taikakulkunen on yhä hänen taskussaan.
”Kävipä sinulla tuuri”, isä sanoo, kun he kävelevät hiljakseen kohti kotia. ”Sekä pelissä, että leipomossa. Montako maalia sinä teitkään – seitsemän?
”Kahdeksan”, Leo korjaa tyytyväisenä. Taivas on jo indigonsininen ja tähdet kulkevat sen poikki loputtomana valonauhana.
”Se on paljon.”
”Minä todella olen onnekas.”
”Niin olet.” Isän hymy on lämmin. ”Olisivatpa kaikki lapset yhtä onnekkaita.”
He kävelevät kotipihaan hiljaisuuden vallitessa. Päivä osoittautui erityisen mukavaksi, ja huomenna olisi vielä jouluaatto, eli Leo saisi avata kaikki loputkin kuusen alla odottavista paketeista. Viimeinen toive olisi syytä esittää nyt, etteivät vanhemmat sisällä huomaisi taikakulkusta ja vaatisi selityksiä.
”Minä tulen ihan kohta sisälle”, Leo sanoo isälle. ”Haluan tehdä vielä lumilyhdyn.”
”Kiva idea. Pysy omassa pihassa.”
”Totta kai.”
Kun isä häviää sisälle, Leo alkaa pyöritellä mietteliäänä lumipalloja lyhtyä varten. Mitä hän haluaisi viimeiseltä toiveeltaan? Kaverit tulisivat varmasti puhumaan jääkiekko-ottelusta vielä pitkään, se oli varmaa, eikä hänen tehnyt mieli herkkujakaan leipomokäynnin jälkeen. Hän ajattelee jälleen jättirubiinia ja merirosvojen aarretta.
Sitten isän sanat muistuvat taas hänen mieleensä.
Olisivatpa kaikki lapset yhtä onnekkaita.
Leo ei emmi. Hän ottaa kulkusen varovaisesti kämmenelleen, ravistaa sitä hieman ja kuiskaa: ”Minä toivon, että jokainen lapsi maailmassa saisi oman joulutoiveen.”
Kulkunen värisee ensin hiljaa. Sitten se singahtaa Leon kädestä kohti taivasta kuin raketti. Leo seuraa sitä katseellaan niin kauan kuin pystyy. Lopulta, kun taikakulkunen on noussut tarpeeksi korkealle, se räjähtää miljardeiksi pieniksi tähdiksi, jotka peittävät koko taivaankannen.
Leo ei sitä tiedä, mutta sinä yönä miljoonat lapset ympäri maailmaa näkevät tähdenlennon ja tekevät omat joulutoiveensa. Hän kuitenkin aavistaa, että taikakulkunen on nyt tehnyt tehtävänsä.
Isä odottaa sisällä kuuman mehun kanssa. Leo maistelee sen lämmintä makua kielellään, ja miettii, että on loppujen lopuksi hyvin tyytyväinen toiveisiinsa.
Sitä paitsi, jos hänen viimeinen toiveensa kävi toteen ilman taikakulkustakin: Isän tekemistä pipareista tuli herkullisia.
