Oletko valmis syksyyn? Kertaa tästä koululaisen must have -tuotteet

Koulut ovat lähteneet käyntiin, ja monissa perheissä katseet ovat jo syksyssä päin. Keräsimme listan asioista, jotka jokaisen koululaisen vanhemman on hyvä muistaa iltojen pimentyessä ja syksyisten säiden saapuessa.

 

Näyttökuva 2022 8 25 kello 13.55.46

 

Heijastin

 Heijastimen tärkeyttä ei voi liioitella, eikä niiden määrässä kannata kitsastella. Useampi heijastin auttaa muuttamaan pimeyteen muuten katoavan jalankulkijan näkyväksi autoilijoille, ja lisää huomattavasti koululaisen turvallisuutta esimerkiksi syysaamujen koulumatkoilla. Liikenneturvan mukaan kohtaamistilanteessa lähivaloilla ajava autoilija havaitsee ilman heijastinta kulkevan henkilön vasta noin 50 metrin päästä, kun jalankulkijan heijastin voi näkyä jo 350 metrin etäisyydeltä.

Xplora

Xplora-kellopuhelin on jokaisen lapsiperheen ykkösvalinta kouluun. Kätevästi ranteessa kulkevan puhelimen avulla huoltaja voi tavoittaa lapsen milloin vain ja pystyy myös seuraamaan lapsen sijaintia huoltajien sovelluksen kautta. Koulupäivän ajaksi kellon voi laittaa koulutilaan, jolloin se toimii puhelimen sijaan tavallisena rannekellona, johon vain huoltaja voi tarvittaessa ottaa yhteyttä. Xplora on suunniteltu lisäämään lapsen turvallisuutta kaikilla mahdollisilla tavoilla: siihen voi ottaa yhteyttä vain ennalta hyväksytyistä numeroista, eikä siinä ole intranetiä ja pelejä. Lapsen sijainnin voi varmistaa GPS:n avulla ja turva-alueet hälyttävät, jos lapsi eksyy omille teilleen.

Tutustu täältä uuteen XGO3-malliimme.

D-vitamiini

 D-vitamiinia on suositeltu terveellisen ruokavalion kylkeen jo vuosia, mutta sen todellinen tärkeys on alkanut valjeta vasta viime aikoina. D-vitamiinilisä on siksi tärkeä, että elintarvikkeissa D-vitamiinia on runsaasti vain joissakin kaloissa. Vitamiinilisää suositellaankin 2–17-vuotiaille lapsille ympäri vuoden, mutta erityisesti siihen kannattaa kiinnittää huomiota päivien pimetessä.

Pyörävalot

Monet innokkaat nuoret pyöräilijät eivät malta lopettaa vauhdikasta menoa kesän loppuun. Siksi syksyisin on hyvä varmistaa, että pyörästä löytyvät toimivat valot, jotka tekevät matkanteosta turvallisempaa.

Säänkestävä vaatetus 

Kaikki varmaan muistavat sen ajan, kun sai itse perustella vanhemmille omia vaatevalintojaan muodin nimissä. Vanhemmat ovat kuitenkin kautta aikain tienneet, että Suomen syksy muuttuu nopeasti kylmäksi ja märäksi, ja säänkestävät ulkovaatteet takaavat lapselle mukavamman koulupäivän. Kannattaakin siis etsiä sopivat kengät, ulkohousut, takki, pipo ja hanskat, jotta pieni seikkailija pysyy lämpimänä ja kuivana.

Sadesuoja reppuun

 Laadukkaan ja ergonomisen repun lisäksi kannattaa sijoittaa sadesuojaan, joka asetetaan märällä säällä repun päälle suojaamaan kirjoja, penaalia ja mahdollisia vimpaimia ja vempeleitä. Repunsuojus ei ole kallis sijoitus, ja se kannattaakin hankkia hyvissä ajoin – ehkä jopa heijastimella varustettuna!

Näyttökuva 2022 8 25 kello 13.59.19

 

Lue lisää mielenkiintoisista aiheista blogistamme:

Näin kannustat lastasi liikkumaan.

Tarvitseeko lapsi puhelimen koulun alkaessa?

 

Tutustu Xplora kellopuhelimiin täällä.